Hiustensiirto On Oman Alansa Taidetta

post thumb
Taide
by Veera/ on 18 Feb 2021

Hiustensiirto On Oman Alansa Taidetta

En tiedä, onko kukaan koskaan vakavasti ajatellut, että lääketieteestä löytyy oman alansa taiteilijoita suuri joukko. En mitenkään halua väheksyä oikeita taiteilijoita, mutta kävi mielessä, kun tarkemmin aloin ajatella hiustensiirtoa tai plastiikkakirurgiaa. Molemmat lajit antavat ihmiselle uuden mahdollisuuden itsetunnon nostamiseen – niinhän taidekin tekee. Sitä katsoessa voi samaistua taiteilijan näkemykseen jostakin asiasta ja värimaailma luo vastustamattoman halun nähdä asioita uudella tavalla.

Mietit varmasti, että miten hiustensiirto tähän liittyy? Ajattelin lähestyä asiaa ensinnäkin niin, että kaljuuntumista tai hiusten huomattavaa ohentumista on sekä miehillä että naisilla, joten se saattaa aiheuttaa häpeää, huonoa itsetuntoa ja pahimmillaan jopa erakoitumista sen sijaan, että liikkuisi muiden joukossa ja nauttisi elämästä.

Kaljuuntuminen Ei Ole Helppo Asia Myöntää

Arvaan, että mietit välittömästi sitä, miten monet kantavat kaljunsa ylpeinä ja suoraselkäisinä, eikä ole tietoakaan siitä, että tarvitsisi siirtää hiuksia mistään. Ehkä sallit kuitenkin, että jatkan vähän eteenpäin? Myönnän, että kaikki eivät reagoi siihen vahvasti, koska taustallahan voivat olla perinnölliset tekijät tai jopa sairaus. Mutta entäpä, jos stressi aiheuttaa hiustenlähtöä? Mitä enemmän hiuksia lähtee, sitä enemmän myös sitä asiaa stressaa. Tähän asiaan auttavat ehdottomasti taitavat hiustensiirron ammattilaiset, jotka tarjoavat ratkaisun, että hiuksiin kohdistuva stressi ainakin vähenee.

Taidetta on monta eri tapaa tehdä ja ehdottomasti jokaisella taiteilijalla on oma tapansa tuoda asioita esiin – kuka piirtää, kuka maalaa tai kuka muokkaa savea tai puuta. Metallistakin voi tehdä taidetta. Eipä ole yhtä ainoaa tapaa myöskään hiustensiirrossa. Tosin siellä tekotavan ratkaisee se, millaisia siirrännäisiä asiakkaan omista hiuksista voi tehdä, onko pään iho kireä ja kuinka suurelle alueelle siirrännäisiä laitetaan.

Kuinka Helppo On Saada Apua Hiustensiirtoon?

Siinä missä taidettakin on tarjolla moneen makuun, on myös hiustensiirron mahdollisuuksia. Hiustensiirtoa voi harkita tehtävän Suomessa tai sitten voi lähteä pienelle seikkailulle ulkomaille ja hoitaa asian siellä kuntoon. Esimerkiksi Turkki on monien mahdollisuuksien maa ja useampia klinikoita on tarjoamassa palveluitaan. Hinnat myöskin vaihtelevat klinikalta toiseen, joten tärkeintä on ensin selvittää mahdollisuudet ja tehdä vertailua sekä ehdottomasti pyytää ensin konsultaatio lääkäriltä. Se onnistuu monessa tapauksessa ottamalla valokuvia itsestään ohjeiden mukaisesti ja lähettämällä ne klinikalle katsottavaksi.

Ajattelin mennä aiheeseen vielä niinkin syvälle ja lisätä tähän linkin ikään kuin todistaakseni tuota edellä kirjoitettua väitettä. Jos katsot tuonne linkin taakse, niin huomaat, miten erilaisia hiustensiirron hinnat ovat eri maissa. Turkki saattaa ensi alkuun tuntua ihan mahdottomalta vaihtoehdolta, mutta loppujen lopuksi ei se niin huono vaihtoehto olekaan. Voin vielä paljastaa senkin, että monet turkkilaiset klinikat tarjoavat palveluitaan myös suomen kielellä. Sehän on suuri plussa tämänkaltaisessa toiminnassa. Lisäksi lentokentältä on VIP-kuljetukset hotelliin sekä hotellista klinikalle. Voiko enempää odottaa? Sekin pitää vielä mainita, että pälvikalju on asia, johon ei ole ratkaisua hiustensiirrosta.

Taideteos, Joka Vakuuttaa

Olen sen verran myös tutkaillut taidetta sillä silmällä, että jotkut teokset miellyttävät silmää enemmän kuin toiset. Joistakin saa paljon enemmän kuin toisesta ja sitä kautta päätyy usein pohtimaan, miten kauan taiteilija on mahtanut työnsä äärellä viettää aikaa ennen kuin se on ollut valmis ja hän on siihen itse ollut tyytyväinen. Uskon vakaasti, että joskus iskee uskomaton luomisen tuska ja teos antaa odottaa lopullista valmistumista. Onko se taiteilijasta turhauttavaa, kun tuntuu, että teos ei valmistu milloinkaan? Ihan varmasti on. Teoksen syvin olemus kertoo kuitenkin, jos tarkkaan katsoo, myös sen tuskan sieltä taustalta.

Mutta tuskaiselta saattaa myös tuntua hiustensiirrossa olleelta henkilöltä, joka odottelee hiusten kasvua. Lohdutukseksi voi sanoa, että ei se taideteoskaan aina tule valmiiksi kuukaudessa tai puolessa vuodessa. Joskus se vain vaatii hieman enemmän aikaa ja odottelua. Vuosi ei ole pitkä aika, vaikka se siltä monesti tuntuu. Yritän vaivihkaa kertoa sinulle, että vuodessa siirrännäiset kasvavat todella hyvin ja leikkauksesta ei näy enää juurikaan arpia. Mieliala paranee taiteilijalla, kun keskeneräisen työn saa valmiiksi pitkän uurastuksen jälkeen. On helpottunut olo ja koko tuska on poissa. Näin näitä kahta asiaa voi vertailla!