Amos Rex Helsinki

post thumb
Taide
by Veera/ on 25 Mar 2022

Amos Rex Helsinki

Taidetta ja elämyksiä, sitä on Amos Rex Helsinki. Taidemuseo avattiin vuonna 2018 ja se on yksityinen museo, jonka toimintaa ylläpitää Föreningen Konstsamfundet. Museo sijaitsee Helsingin keskustan ytimessä, Lasipalatsin aukion tuntumassa. Näyttelytilaa on reilusti ja se muodostuu vanhasta Lasipalastista sekä Bio Rex elokuvateatterista. Lisäksi tilaa on ulkona, kun kattona kumpuilee tapahtuma-aukio. Näyttelyille on tilaa 10000 neliötä, joten se on tutustumisen arvoinen paikka kaiken kaikkiaan.

Menneisyyden Ja Tulevaisuuden Amos Rex Helsinki

Kun Amos Anderson nimeä kantava taidemuseo perustettiin vuonna 1965, oli tiedossa, että hän arvosti taidetta ja tuki sitä anteliaasti. Silloin museo sijaitsi kerrostalossa, jossa hän itsekin oli asunut. Alin kerros ei kauaa riittänyt taiteelle, joten lopulta se laajeni talon kaikkiin kerroksiin. Vuonna 2013 Konstsamfundet ilmoitti halustaan perustaa Helsinkiin uuden museon, jolla olisi myös kansainvälistä merkitystä. Näin alkoi suunnittelu, jossa vähitellen hahmottui, millainen Amos Rex -museo tulisi olemaan.

Lasipalatsista ja sen tontista jouduttiin neuvottelemaan Helsingin kaupungin kanssa, mutta se lopulta myönsi tontin taidemuseolla ja suunnittelu rakentamisineen sai alkaa. Kaikkiaan siihen kului aikaa kolme vuotta. Mukava yksityiskohta on se, että ennen avajaisia oli arvioitu, että museossa tulisi käymään 100000 kävijää vuoden aikana. Yllätys oli suuri, kun pelkästään ensinäyttely, teamLab, keräsi kävijöitä jopa yli 240000. Tavoite ylittyi reilusti ensimmäisen näyttelyn aikana.

Amos Rex -Museo Esittelee Nykytaiteesta Muinaisiin Kulttuureihin

Nykytaide, jota Amos Rex Helsinki esittelee, on uutta ja monesti myös teknisesti hyvin kokeilevaa. Päämääränä onkin esitellä erittäin kunnianhimoista taidetta siten, että siitä välittyy elämänilo ja se on virkistävää. Ideana onkin ollut, että tiloissa kohtaisivat menneisyys, tämä hetki ja tulevaisuus. Kävijän pitää saada itselleen hyviä elämyksiä ja se toteutetaan yhdistämällä maan alla olevat museon tilat maan päällä oleviin tiloihin. Lisäksi taiteeseen tuo syvyyttä se, että sitä esitetään myös valkokankaalla.

Jo tiloja suunnitellessa idea menneen ja nykyisen yhdistämisestä kiehtoi. Museo sijaitsee pääosilta maan alla, mutta kattoikkunoiden kautta on näkymä ulkona olevaan ympäristöön. Amos Rex Helsinki on sijainniltaan historiallisesti mielenkiintoisessa paikassa, koska Lasipalatsi valmistui palvelemaan vuoden 1936 olympialaisten kisavieraita. Siinä on ripaus mennyttä, historiallista aikaa. Sen piti olla vain väliaikainen rakennus, mutta toisin kävi.

Laaja Yksityinen Taidekokoelma Ja Näyttävät Avajaiset

Amos Rexin taidekokoelma on yksi Suomen suurimmista. Maalauksia, piirroksia, valokuvia, grafiikkaa ja veistoksia on kaikkiaan 7000. Lisäksi kokoelma kattaa Amos Andersonin kodin huonekaluja ja muita esineitä. Andersonin taidehankinnoissa ei ollut käytössä virtuaalivaluutta Shiba Inu, mutta tulevaisuudessa sitä voi hyödyntää NFT-taideteosten ostamisessa. Sen lisäksi, että taidetta on museoon hankittu ostamalla, sitä on saatu myös useina lahjoituksina. Kokoelma on valtaosaltaan 1900-luvun modernia taidetta.

Valtaisan rakennusurakan jälkeen, ajallisesti ja rahallisesti, oli lopputuloksena täysin uniikki miljöö, jossa kohtasi sekä uusi että vanha. Siinä kohtasi myös moderni ja kokeellinen, mutta myös hyvin klassinen taide. Avajaiset sisälsivät digitaalista teknologiaa ja teamLabin teokset olivat interaktiivisia ja näyttelyssä kävijä saattoi mennä teosten sisään. Jos aihe kiinnostaa, niin video museon avajaisnäyttelystä on edelleen katsottavissa.

Mitä Amos Rex Helsinki Tarjoilee Katsojille Seuraavaksi?

Toisin kuin poptaide, taidemuseon seuraavat näyttelyt ovat toisaalta mielenkiintoisia, mutta niihin liittyy myös ehkä pelkoakin. Maanala-näyttely kertoo maailmasta, millaista on maan alla oleva maailma joidenkin uskontojen käsityksissä. Mytologia on aina kiehtovaa ja näyttelyssä on esillä teoksia kaikkiaan yli 100 reilulta viideltäkymmeneltä taiteilijalta. Tähän salaperäiseen aiheeseen kannattaa tutustua, koska se on houkutteleva jo kokonaisuutena.

Pesä on Tadashi Kawamatan veistoskokonaisuus. Tämän japanilaisen kuvanveistäjän veistokset on rakennettu kierrätysmateriaaleista. Mielenkiintoiseksi tämän näyttelyn tekee se, että teos kiinnittyy rakennukseen. Taiteilija sanookin avaavansa katsojan silmät siihen, että ympäristössä on huomattavasti potentiaalia tuoda esiin teoksia, joissa leikitään mittakaavalla.

Vuoden lopulla Amos Rex Helsinki tarjoaa jälleen uudenlaisen kokemuksen. Se on kokonaisuus, jonka äärelle katsojan on hyvä pysähtyä miettimään elämän suuria kysymyksiä sekä arkisia hetkiä. The Quiet Parade on belgialaisen Hans Op de Beeckin upean hypnoottinen maailma. Hän on visuaalinen taiteilija, jonka teokset ovat usein installaatioita, videoteoksia, animaatiota, valokuvia ja jopa novelleja eli kirjoittamista.